Historia

Mäkelän sähkö on Lahden kokenein sähköalan yritys

Sähköurakointiliike aloitti toimintansa jo vuonna 1936

Veljekset Viljo ja Kalle Mäkelä perustivat sähköurakointiliike Mäkelän Sähkö Oy:n vuonna 1936. Yritys on toiminut samalla nimellä omistajamuutoksista huolimatta ja on Lahden vanhimpia alan yrityksiä. Alkuaikoinaan yrityksen toiminta keskittyi palvelemaan alueen maatalouksia ja sodan jälkeistä rakentamista Lahden alueella.

1970-luvulla Mäkelän Sähkön tekniseksi johtajaksi tuli Antti Lari, joka ryhtyi kasvattamaan yritystä keskisuureksi alan toimijaksi. Yrityksen merkittävin rakennuskohde tuolloin oli 1978 hiihdon MM-kisojen kisakylä ja Riihelän asuntomessutalojen sähköistykset.

Antti Larista tuli Mäkelän Sähkön Oy:n omistaja vuonna 1982, jolloin tuolloin 88-vuotias Kalle Mäkelä luopui omistuksestaan yhtä aikaa Viljo Mäkelän perikunnan kanssa.

Muutto Sopenkorpeen

Yrityksen toimipaikkoina on ollut Hämeenkatu 14, Mariankatu 12 ja Vesijärvenkatu 22.  Vuonna 1986 yritys osti toimitilat Sopenkorvesta Hämeenlinnantien varrelta niin kutsutusta Esson kiinteistöstä. Kiinteistöön saneerattiin toimistotilojen lisäksi myymälä ja varastotilat. Mäkelän Sähkö toimii kiinteistössä tänäkin päivänä.

Antti Larin jäädessä eläkkeelle tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2001. Yrityksen vetovastuu siirtyi Sami Larille ja Seppo Niinivirralle. Toimitusjohtaja Sami Lari oli aloittanut yrityksessä vuotta aiemmin.

Koko 2000-luku oli vahvaa rakentamisen ja sähköistämisen aikaa, kunnes syksyllä 2008 alkanut maailmanlaajuinen lama seisautti hetkeksi rakennusteollisuuden. Yrityksen onnistui kuitenkin monipuolisilla huolto- ja korjausrakentamispalveluilla säilyttämään kohtuullinen työkanta. Vuoden 2010 jälkeen on toiminta sujunut pienen kasvun merkeissä.

Seppo Niinivirran siirtyessä eläkkeelle 2013 osakkaiksi tulivat Harri Niemi ja Arto Henriksson.

Vuoden yritys 2010 Lahdessa ja Vuoden sähköurakoitsija 2015 Suomessa

Mäkelän Sähkö valittiin 2010 vuoden yritykseksi Lahdessa ja toisen merkittävän tunnustuksen saimme vuonna 2015 kun yritys valittiin sähköurakoitsijaksi Suomessa. Tästä on hyvä jatkaa!